Eilisestä päivästä tuli taas lepopäivä, mutta sen piristykseksi käytiin kiipeilemässä kiipeilyhallissa. Oon joskus kauan sitten kiipeillyt vähän enemmänkin, mutta en ollut nyt ennen tätä kiipeillyt pitkään aikaan, joten oli ihan sika hauskaa päästä taas kokeilemaan vanhoja taitoja. Muuten eilinen menikin vaan lepäämisessä ja ruokaillessa. 

Tänään sen sijaan päästiin rinteeseen ei tosin ilman mitään jännityshetkiä. Vasta juuri ennen sovittua lähtöaikaa varmistettiin lähtö mäkeen ja rinteessä jouduttiin odottelemaan reilun tunnin ajan tuolihissin aukeamista. Aluksi tilanne näytti melko toivottomalta pilvien/sumun ja kovan tuulen vuoksi, mutta päivästä aukenikin parempi kuin, mitä kukaan olisi voinut kuvitella. Melkein täysin sininen taivas ja auringon paistetta. Joitakin pilvihattaroita seikkaili siellä täällä, mutta eivät ne pahemmin haitanneet. Laskin itse pujotteluvaparia, kun taas muut laskivat radalla. En itse kokenut olevani vielä valmis radalle, koska mulla on alla vasta niin vähän käännöksiä puikkasuksilla ja ihan ylipäätään. Päivä rinteessä venyi tosi pitkäksi, koska hissijonot olivat ihan älyttömät. Välillä sai jonottaaa 20min päästäkseen hissiin. Oltiin alhaalla hotellilla vasta vähän ennen neljää, joten iltapäivä on ollut aika kiireinen suksenlaiton, kuivisten ja ruokailun ajoittamisen kannalta. Huomenna onkin sitten melko paljon aikaisempi aamu, nimittäin 5:30 on aamiainen ja ja autot starttaa klo 6:00. Suurpujottelua huomenna harjoitetaan. Nyt taidankin aika pian painaa pään tyynyyn ja laittaa silmät kiinni.
Lotta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti