10/26/2014

GS





Kuvat puhuvatkin aika hyvin puolestaan. Keli on ollut paranemaan päin ja aikaisia aamuja on nyt ollut kaksi. Viimeisessä kuvassa näkyykin itse auringonnousu, että sen verran aikaisin ollaan oltu rinteessä. Eilen keli oli heti aamusta täydellinen, ehkä hieman kylmä, mutta ei pilviä, joten näkyvyys oli hyvä. Suurpuikilla jatkettiin suksimista ja laskin sekä baanalla että vaparia. Laskutekniikka on vielä sen verran epävarmaa, että tuossa pehmeässä kelissä ja hirmuisissa urissa on vähän jännäkakka housussa, kun laskettelee menemään. Rinteestä lähdettiin jo yhdentoista aikaan syömään ja oltiin hotellilla noin puoli yhden aikaan, juuri sopivasti maailman cup kauden avauskisan naisten toista kierrosta varten. Menikin se kisa tosi jännäksi, kun voitto jaettiin!
Tänään jatkettiin taas aikaisella aamulla ja suurpuikilla. Keli oli rinteessä tänään melko sumuinen ja inhottava (pientä kosteaa lumisadetta, joka tarttui laseihin ja peitti näkyvyyden). Laskin taas radalla ja myöskin vaparia. Urat oli edelleen melko huikeat, koska rinne on niin pehmeä lumisateiden jäljiltä. Onneksi rataa korjattiin jatkuvasti ja viimeiset laskutkin olivat vielä ihan siedettäviä. Itseasiassa mun viimeinen lasku oli jopa paras! Oon kyllä ollu ihan tyytyväinen kehittymiseeni. Laskupäiviä on tosin vielä kovin vähän, mutta nopeasti tämä etenee. Rinnepäivän jälkeen kateltiinkin miesten suurpuikkaa Söldenistä. Mun suosikilla ei mennyt kaikki niin kuin alunperin sovittiin... Täytyy vaan odottaa seuraavia kisoja.
Huomenna myöhäisempi aamu.
Lode

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti