2/18/2014

GÄLLIVARE

Hälsningar från Sverige! Juu morjensta vaan, tällä kertaa Gällivaarasta. Tultiin lauantai-illalla perille ja sunnuntai oli ensimmäinen rinnepäivä. Laskettiin pujottelua molemmat treenit. On jonkin verran raskasta laskea, kun uutta lunta on niin paljon ja aina tulee lisää. En oo aiemmin käynyt täällä, joten uusi kokemus, mutta tähän mennessä oon kyllä tykänny. Yhtä rinnettähän me ollaan ainoastaan koluttu, mutta rinteen profiili on musta kiva. Sopivan vaihteleva, muttei kuitenkaan liian nopeasti vaihteleva. Pujottelu on sujunut koko ajan paremmin, mikä nyt on mulle jotenkin henkisestikin hieno juttu, kun on tuo pujottelu jo sen verran pitkään ollut hukassa. Ainiin! En aikaisemmin muistanut kertoa, mutta meitä on täällä reissussa tällä kertaa vaan kaksi laskijaa, koska kia sairastui. Ei mitenkään vakavaa ilmeisesti kuitenkaan, kuumetta ja nuhaa. 

Eilen laskettiin myös pujottelua ja taas oli tullut lisää lunta. Keli on todella rankka johtuen siis tuosta uudesta lumesta ja lämpimästä ilmasta, korostan yölläkin korkeintaan kaksi astetta pakkasta. Taas sujui pujottelu paremmin. JES. Tosin yksi varjopuoli näissä päivissä on ollut, mulla on vähän aina välillä tuo akilesjänne ilmoitellut olemassa olostaan erilaisilla särkemisillä ja muilla kivuilla. Noh viedään katsastettavaksi kotona.

Tänään mulla oli lepopäivä juurikin edellä mainitun jänteen takia. Noh sainpahan äidinkielen kirjallisuustutkielman valmiiksi! Muuta en olekaan tänään saanut aikaan. Toki olen pari kertaa suuni aukaissut ja lappanut ruokaa sisään.

Terveisiä!
–Lode

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti