1/31/2014

vauhtiviikko 14

Nyt on Ylläksen vauhtiviikko ohitte. Paljon viivästyksiä sattui matkan varrelle, mutta olla kin loppujen lopuks aikataulusta edellä! Huomiseksi oli siis ollut suunniteltuna jokin kisa, mutta laskettiin tänään kaikki kisat. Tiistaina laskettiin superiharjoitus, joka meni ihan hyvin jyrkän laskulinjojen valumista huomioimatta. Sijoitus oli tuolloin kahdeksas. Keskiviikkona piti olla syöksyharjoitus, mutta aikataulu vain viivästyi ja viivästyi ja keskiviikosta tulikin vapaapäivä. Keli oli tuolloin niin tuulinen ja näkyvyyttä ei ollut joten päättivät siksi jättää laskematta tuon päivän. Torstaina yritettiin taas laskea syöksyä, ja päästiin jopa katsomaan rata, mutta järjestäjät päättivätkin vaihtaa ohjelmaa. Laskettiin siis torstaina combin puikka. Mullahan ei ollut pujottelu missään loistoiskussa ja sain sen nyt taas huomata. Pujottelin siis itseni vasta sijalle 12. Tänään kuitenkin oli mahdollisuus parantaa tuota kahdettatoista sijoitusta ja niinhän mä teinkin! Nousin kahdeksanneksi superilaskuni voimin :D Ennen combin superia laskettiin syöksyharjoitus ja kilpailu. Jäi mua jonkin verran pännimään se, että laskettiin vaan puolesta välistä, mutta syöksyä saatiin kumminkin laskea. Harjoituslaskun aika oli heikompi kuin kisalaskun, mutta sijoitus oli parempi. Olin harjoituksissa 6. ja kisataulukossa 8. Kaiken tämän kisailun lisäksi laskettiin vielä superi kisa ja siitä tuli 8. sija. En ole varsinaisesti kovin tyytyväinen, mutta on tämä edistystä. Sain rentoja laskuja kisoissa, joita nyt aikasemmin on tullut vähän vähemmän. Tämä voi siis tästä vielä kehittyä! (: Sunnuntaina suunnataan Rovaniemelle ja siellä mulla onkin alppikoulujen pääsykoetestit. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti