1/15/2016

tuulista

Saavuttiin Pyhälle keskiviikko iltana. 
Eilen laskettiin kahdet harjoitukset. Ensimmäinen harjoitus jo klo. 7:30. Herääminen oli kyllä aika vaikeeta. Rinteessä oli ihan järkyttävä tuuli ja iso tuolihissi joka vie huipulle asti oli suljettu, joten laskimme vähän lyhyemmällä tuolihissillä ja ratakin oli sen takia lyhyempi. Iltapäivällä tuuli vielä enemmän eikä lyhyempikään tuolihissi pyörinyt joten rata "kutistui" entisestään. Laskuissa oli välillä ihan hyvistä käännöksistä pilkahduksia, mutta kyllä se on edelleen niin hidasta, että tekee mieli lyödä päätä seinään. Levin jälkeen sairastelin muutaman päivän, joten vieläkin se painaa vähän, eli täytyy vain ottaa vähän rauhallisemmin...
Tänään sen sijaan päästiin laskemaan ihan ylhäältä asti. Yöllä oli vaan tuullut ja tullut lunta siihen tahtiin, että radalla oli muutama lumidyyni joiden pois lanaaminen oli kyllä melkoinen urakka. Lopulta useiden lanauskierrosten jälkeen saatiin baana kuntoon ja päästiin lskemaan. Oli mulle muuten ensimmäinen treeni täällä Pyhällä tällä kaudella, kun oon ylhäältä asti päässyt laskemaan. Laskuista ei paljoa positiivista jäänyt käteen. Muutamia hyviä käännöksiä toki oli ja täytyy nyt niistä yrittää repiä kaikki mahdollinen oppi irti. Iltapäivällä jatkettiin samalla radalla. Lunta oli tauon aikana kasaantunut lisää ja radan sivussa olevat vallit olivat melko riskialttiit. Tästä toisesta treenistä jäi vielä vähemmän käteen kuin ensimmäisestä, mutta onneksi huomenna vielä reenit ennen kisoja. Ei kehitys ole aina tasaista välillä on takapakkejakin...
Lotta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti