10/12/2015

vaihtelevaa

(Postaus kirjoitettu eilen) Perjantaina laskettiin taas suurpuikkaa. Laskut sujuivat tosi vaihtelevasti, mutta fiilis oli silti hyvä. Oon huomannu tällä leirillä, että mulla on ollu keskiarvona huomattavasti paremmat fiilikset kaikesta ja oon myös jaksanu sen takia paljon paremmin. 
Lauantaina vietettiin vapaapäivä. Ei nukuttanut kovin pitkään, koska aikaseen herätykseen on niin kovin tottunut. Käytiin lounaan jälkeen pyörähtämässä alemmassa ja isommassa kylässä, mayerhofenissa, missä olenkin majoittunut lukuisat aiemmat Hintertuxin leirini. 
Sunnuntaina palailtiin rinteeseen suurpuikan parissa. Olosuhteet olivat kyllä kertakaikkiaan inhottavat, mutta ei se pahemmin laskemista haitannut. Oli sumuista, mutta pinnan näki onneksi hyvin. Ehkä olosuhteiden isoin ongelma oli kaamea määrä uutta lunta, jota sai kyllä lanata ihan urakalla ennen kuin saatiin radalle hyvä pohja. En ollut laskuihin kovin tyytyväinen sunnuntain osalta, mutta näin alkukaudesta tuo laskeminen on tosi epävarmaa ja päivien välinen ero voi olla ihan naurettavan suuri.
Tänään laskettiin superia. Laskettiin Olbergerin puolella, eli loivemmalla ratapaikalla. Pohja oli melko pehmeä, mutta eivätpä nuo laskut muutenkaan oikeen onnistuneet. Vaikkakin laskeminen oli vaikeaa, oli kyllä mukavaa päästä taas vauhtisuksien pariin.
Huomenna jatketaan toivonmukaan kelin salliessa superilla. Hyvää yötä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti