Keskiviikkona olikin mun ekat fis kisat. Suurpuikka oli lajina ja lähdin numerolla 83 mikä olikin toisiksi viimeisin tytöistä. Molempien kierrosten laskut olivat melko varovaisia. Onneksi ei ollut kovin kylmä, mutta näkyvyys oli aika heikko. Toisella laskulla ei ainakaan nähnyt ollenkaan pintaa. Torstaina suurpuikka kilpailut jatkui. Numero-onni parani jonkin verran ja laskin numerolla 70. Laskut oli peruslaskemiselta parempia, mutta vähän turhaan pyörittelin laskulinjoja ja sattu sinne monta isompaa virhettäkin. Laskin kuitenkin paremmat pisteet kuin keskiviikkona. Torstaina jätin pujottelukilpailun väliin, koska selkäni oli sen verran kipeä. En usko, että kyseessä on mitään vakavaa vaan jonkinlainen lihasjumi. Perjantai olikin vapaapäivä ja siirryttiin Pyhältä Sallaan. Sallassa oli nyt viikonlopun aikana kaksi pujottelukilpailua. Lauantaina mun kisa päättyi keskeytykseen toisella kierroksella. Olisi hyvin voinut päättyä jo ensimmäisellä kierroksella, kun oli sen verran mutkia matkassa... Taistelin kuitenkin ensimmäisen maaliin, mutta virheiden korjaamiset oli vähän käyny selkään ja selästä tuli vähän kipeämpi ja päätin jättää tämän päivän pujottelun väliin, koska tiesin etten pystyisi taistelemaan loppuun asti. Nyt ollaan matkalla Nilsiään. Tahkolla rinteet aukeeakin ensi viikonloppuna, joten siellä seuraavaksi sukset jalkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti