11/13/2014

jäätävää menoa Sallassa

Moikka mooi ja terveisiä Sallasta! Tultiin tänne Sallaan eilen illalla siihen kasin aikoihin, että vielä ihan ihmisten aikaan kuitenkin. Laskijoita meitä on täällä neljä alppikoululaista ja sitten kaksi ysitiimiläistä, eli lukiolaisista vaan ykkösluokkalaiset. Vanhemmat laskijat lähtivätkin Ruotsin turneelle, jonne meidän nuorempien ei kannattunut lähteä, koska meillä on rajattu tekniikkalajien kisastarttien määrä 25:een.
Tänään siis laskettiin ensimmäiset treenit täällä Sallassa ja auta armias, miten jäässä tuo rinne on. Nää on vissiin koittanu jäädyttää sitä näille maailmancupin jätkille (norjalaisia mc-laskijoita täällä on) ja ainakin ovat onnistuneet. Aivan peilijäässä siis! Koitan ottaa kuvan, jos vain onnistuisi. Meille kuitenkin kerrottiin, että aikovat kissalla ajaa rinteen ja "leikata" jäästä pari senttiä pois siten, että pinta vähän aukeaisi. Itsehän luulen homman menevän aivan pieleen ja rinteen tulevan kahta kauheammaksi... Mutta siis itse laskuistahan ei nyt paljon positiivisia puheenaiheita ole. Laskuhan nyt kulkee välillä ihan okei, mutta jyrkemmällä ja jäällä tulee jännäkakka housuun ja kaikki tekeminen lamaantuu. Huomenna vaan yritetään uuestaan sitten! Uudet sukset on kyllä pelkkää rakkautta, TYKKÄÄN. Sain uuden suurpuikkakypäränkin ja lasit siihen samaan, mutta katellaan nyt millon siitäkin saan kuvaa otettua...
Palailen mahdollisimman pian kuvien kera.
Lotta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti