Lauantaina skabailtiin suurpuikan merkeissä. Eka lasku oli muuten ihan kelpo suoritus lukuunottamatta tasaisella sattunutta selittämätöntä tapausta. Meinasin nimittäin heittää voltin siinä tasasella. Toinen lasku alkoi hyvin, mutta toisella jyrkänteellä sain jonkun aivopierun ja lasku kaatui siihen. Noh ei auta muu, kun leuka rintaan ja kohti seuraavia pettymyksiä :D
Sunnuntaina olikin vuorossa puikka. Ensimmäisen laskun rata oli aivan huiman tiukalla tahdilla merkattu, mikä sitten johti siihen, että en saanut tahdista millään kiinni ja niukin naukin pääsin maaliin. Toinen rata onneksi oli helpommalla välillä merkattu ja lasku oli sujuvampi. Toisen laskun jälkeen nousin neljänneltätoista sijalta yhdeksänneksi. Siitä jäi siis ihan hyvä fiilis (: Illalla mentiin kattomaan palkintojen jakoa ja siellä jaettiinkin kaikille arvontapalkintoja. Itse voitin 1980 gramman keksisuklaa "patukan" ja pannan. Sain paljon kavereita yhtäkkiä :D Ei, mutta loistavaa!
Tänään laskettiin paripuikkaa. En ole varmaan pariin vuoteen laskenut paripuikkaa, joten jännitti ihan pikkasen. Ekalla laskulla laskin kepistä läpi, mutta sain vain maksimi eron ja toisella voitin parini ja etenin toiselle kierrokselle. Toisen rundin ekalla laskulla hävisin niukasti parilleni ja toisella laskulla saman verran, joten tipuin. Ihan hauska kokemushan tuo oli! Paripuikassa sattuu ja tapahtuu kyllä oikeasti paljon ja sehän siitä mielenkiintoista tekeekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti