Levähtänyt leiriläinen täällä terve! Tänään oli siis vapaapäivä. Eilen laskettiin vielä samalla ratapaikalla puikkaa ja samojen kaverusten välissä. Laskut meni taas vähän paremmin, mikä nyt on tietenkin toivottavaa. Keli oli loistava! Aurinko paistoi ja ei tietoakaan pilvistä, tosin bongattiin kauempaa tumma pilvijoukkio, joka enteili vähän myrskyä. Laskettiin eilen itsemme aivan piippuun ja iltapäivällä oli vain kevyt punttitreeni. Tänään sen sijaan levähdettiin. Rinteessä olleet kertoivat, että keli ei ollut huippu päästä, joten myrskyä enteilevä pilvijoukkio ei ollut aivan harhanäkyjä. Otettiin vapaapäivästä kaikki irti ja loikoiltiin melkein koko aamupäivä sängyssä ja sen jälkeen käytiin nopeasti pyörähtämässä kylällä ja palattiin takaisin kämpille lounastamaan. Sen jälkeen otettiin Ellan kanssa xbox ohjaimet käsiin ja ruvettiin pelaamaan änäriä. Ihan kiva peli varsinkin nyt, kun olen vähän hiffannut pelitaktiikkaa. Voitin Ellan 8-0 haha : D Mentiin sen jälkeen Ellan kanssa ulos ja viivyttiin ulkona jonkin aikaan. Täällä laaksossakaan ei ollut mikään hirveen upea keli. Taivas oli paksusti pilvessä ja muutenkin oli aika kosteaa. Illalla syötiin tortillaa, nam! Ja tänään taas jatkoin tuntemattoman sotilaan lukemista. Jo sivulla 98, jees! Palaillaan huomisen mäkipäivän jälkeen. Huomenna luvassa eka suurpuikka ratatreeni, innolla odotan(:
Lode
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti