9/18/2013

petollinen keli

Heissan! Eiliseltä jäi blogi kirjoittamatta joten laitetaan sekin nyt tähän. Eilen rinteessä oli hyvin huono keli. Aluksi oli pelkkää sumua, kovaa tuulta ja pientä lumisadetta, mutta lumisade yltyi sillä seurauksella, että lunta tuli vaakatasossa kovan tuulen kera! Toisesta kontsasta keli näytti vielä ihan loistavalta, jopa aurinkoa olisi voinut arvailla. No laskettiin puolen kymmentä laskua ja lähdettiin alas. Huonoissakin olosuhteissa pitää laskea. Kello oli vasta yksi saapuessamme kämpille, joten läksyihin jäi rutkasti aikaa. Iltapäivällä meillä oli aika kevyet kuivikset, tehtiin erilaisia liikkuvuus- ja reaktioharjoitteita. 
Tänään aamulla saavuttiin yläasemalle ja saatoinpa siinä hieman mielessäni kirota keliä. Tuuli oli nimittäin järjettömän kova ja näkyvyys aivan surkea. Laskettiin sitten pikkukontsalle ja keli oli aivan eri luokkaa! Jopa aurinko näyttäytyi meille satunnaisesti. Laskettiin pikkukontsalla n. 4 vetoa ja vaihdettiin ankkurille. Tässä vaiheessa keli oli parantunut jo yläasemallakin huomattavasti. Puolessa välissä päivää Erkka totesi että "nyt kuulkaas lapset kiskokaa rasvat naamariin, jos ei jo ole!" eli aurinko suvaitsi näyttäytyä vähän enemmänkin. Juuri tänään, kun otettiin poikkeuksellisesti puikat suurpuikkien sijasta, niin rinteen pinta oli loistava! Laskutkin meni aivan hyvin! Iltapäivällä olikin sitten vähän rankemmat kuivikset. Lähettiin nimittäin pyöräilemään. Eikä ollu ihan mikä tahansa sunnuntaipyöräily vaan täysi ylämäkipyöräily. Huhhuh sanon minä. Ei ole mikään ihanne kuivaharjoitteluohjelma. Noh siitäkin selvittiin ja huomenna taas rinteeseen! (molemmat kuvat eiliseltä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti